Hae tästä blogista

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Virtuaaliliiganostoja ja Suomi 100 treeni

Vuoden viimeiset yhteiset treenit ovat käsillä.

Perjantaina 15.12.2017 klo 18:00 Laukaan Valkolan nuorisoseurantalolla on mahdollisuus tehdä virtuaaliliiga suoritus. Tai vaihtoehtoisesti voi tehdä LC / OALC treenin. Lopuksi tehdään kevyt kehonpainotreeni. Ota kisakuulan lisäksi lämppäkuula mukaan.

Linkki facebook - tapahtumaan

Sunnuntaina 17.12.2017 klo 18.00 Vehniän koululla tehdään lajiliikkeitä sisältävä Suomi 100 treeni, jonka myötä jäädään joulutauolle. Mukaan tarvitset kevyehkön kuulan.

Linkki facebook -tapahtumaan



sunnuntai 3. joulukuuta 2017

LC / OALC Treeniä Vehniällä

Sunnuntaina 10.12.2017 klo 18.00 treenataan taas Vehniän koululla. Tehdään LC / OALC aikasarjoja sekä erityisesti jalkoja ja keskivartaloa haastavia treenipattereita.

Facebook -tapahtuma

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Molemmat viikonlopun treenit Valkolassa klo 18-19

1.12
Pikkujoulukuntopiiri iloittelua, lajiliikkeitä ja oheisia. Ota muutama kuula, niin rakennellaan niistä porukalla.

3.12
Kahdella kuulalla pitkä sarja eri lajeja vaihdellen (saman sarjan sisällä), yhdelläkin kuulalla voi tehdä. 
Virtuaaliliiga myös mahdollinen.
Kehonpainotreeni oheisena. Tarvitaan kevyt, raskas ja kisakoko.

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

LC-treeniä ja mahdollisuus virtuaaliliigasuoritukseen

Perjantaina 17.11. kello 18.00 
Laukaan Valkolan NS-talolla treenataan LC kahdella tai yhdellä kuulalla ja tempausta lyhyinä sarjoina. Mahdollisuus virtuaaliliiganostoon. Kirjoita tapahtumaan, jos aiot tehdä liigatuloksen. Tarvitaan kolmea kuulakokoa.
Facebook-tapahtuma

Sunnuntaina 19.11. kello 18.00
Laukaan Valkolan NS-talolla treenataan OALC/LC aikasarjoja sekä kuntopiiri. Kevyt, kisa ja raskas kuula mukaan. Varaudu hieman pidempään treeniin.
Facebook-tapahtuma

lauantai 4. marraskuuta 2017

Marraskuu jatkuu tuplakuulilla ja shindolla

Perjantaina 10.11. kello 18.00 
Laukaan Valkolan NS-talolla tehdään kahden kuulan treeniä parin kanssa. Simppelit mutta tehokkaat sarjat. Yhdelläkin kuulalla voi tehdä. Kisakoko (tai kevyempi) riittää. Loppujumppa kehonpainolla.
Facebook-tapahtuma

Sunnuntaina 12.11. kello 18.00
Laukaan Vehniän koululla kehon- ja mielenhuoltosunnuntaissa shindoa. Ota patja ja lämpimät vaatteet.
Facebook-tapahtuma

Pyhäinpäivän Marraskisa

Valkolan nuorisoseurantalolla pidettiin pyhäinpäivänä 4.11.2017 Kuulatuulen Marraskisa, johon osallistui 21 kilpailijaa yhteensä kuudesta seurasta ympäri Suomea. Jälleen oli ensikertalaisia joukossa ja saimme lavalle yhden juniorinostajankin. Hyvässä kisatunnelmassa kuulat nousivat, hiki virtasi ja kannustukset raikuivat. Ennätykset paukkuivat ja debyyttejäkin nähtiin.

Erityismaininnan tällä kertaa ansaitsee juniorinostaja Emma Yliskoski (s. 2008), joka teki OALC 4 kg kuulalla, hyvällä tekniikalla täyden 10 minuuttia ja vielä hymyssä suin. Hyvä Emma ja hyvä kaikki!

Kuulatuuli kiittää!
Kuvat: Kuulatuuli
 





Videot löytyvät täältä.

Tulokset:


sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Lokakuun loppuun työntö- ja tempaustreeniä sekä pidempi sarja suosikki kisalajia

Perjantaina 27.10 kello 18.00 
Laukaan Valkolan NS-talolla treenataan työntö- ja tempausaikasarjoja sekä tehdään vatsalihaskuntopiiri. Kevyt-, kisa- ja raskas kuula mukaan. Työnnön voi tehdä yhdellä tai kahdella kuulalla. Varaudu hieman pidempään treeniin.

Facebook-tapahtuma

Sunnuntaina 29.10 kello 18.00
Laukaan Vehniän koululla tehdään pitkää sarjaa haluamassasi kisalajissa ja lopuksi kuntopiiriä.

 Facebook-tapahtuma

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

OALC/LC -aikasarjoja ja kahden kuulan treeniä

Perjantaina 20.10 kello 18.00 
Laukaan Valkolan NS-talolla tehdään OALC/LC -aikasarjoja pareittain sekä kuntopiiri. 3 kuulakokoa mukaan (kevyt, kisa, raskas). Varaudu hieman pidempään treeniin.
Facebook-tapahtuma

Sunnuntaina 22.10 kello 18.00
Laukaan Valkolan NS-talolla vuorossa kahden kuulan treeni, yhdelläkin voi tehdä. Kaksi kokoa riittää: kisakoko ja kevyempi. Oheiset kehonpainolla.
Facebook-tapahtuma

maanantai 9. lokakuuta 2017

Treeneissä tempausta ja kestävyyttä

Sunnuntaina 15.10.2017 klo 18.30 Vehniän koululla treenataan tempausta ja kestävyyttä. Tarvitset kolme kuulakokoa.

Facebook tapahtuma

tiistai 3. lokakuuta 2017

Marraskisaan ilmoittautuminen on avattu

Kuulatuuli järjestää marraskuun 4. päivä kahvakuulaurheilun salikisat Laukaan Valkolan NS-talolla.

Ilmoittautuminen kisaan on avattu.

Ilmoittaudu 25.10.2017 mennessä käyttäen linkin takaa löytyvää lomaketta. Lomakkeella on myös ohjeet osallistumismaksun (10€) maksamisesta.

Ilmoittautumislomake

Tervetuloa nostamaan, tuomariksi tai muuten vaan syyspäivän iloksi seuraamaan kisoja!

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Kahden kuulan treeniä pareittain ja kehonhuoltoa

Perjantaina 6.10.2017 klo 18.00 Valkolan nuorisoseurantalolla tehdään kahden kuulan treeniä pareittain. Simppelit, mutta tehokkaat sarjat. Harjoituksen voi tehdä myös yhdellä kuulalla. Kisakoon kuula / kuulat riittää mukaan. Oheisharjoitteissa kehonpainotreeni.

facebook tapahtuma

Sunnuntaina 8.10.2017 klo 18.30 (huom! aika) Vehniän koululla keskitytään kehonhuoltoon. Tehdään keskivartalon syviä lihaksia haastavia harjoitteita sekä kehon lihaskalvoja avaavia liikkeitä. Mukaan tarvitset alustan, rennot vaatteet ja vesipullon.

facebook tapahtuma

tiistai 26. syyskuuta 2017

OA(LC)-pyramidiharjoitus ja kahden kuulan treeniä

Perjantaina 29.9 kello 18.00 
Laukaan Valkolan NS-talolla lämmitellään ensin yhden käden liikkeillä viidellä kuulakoolla, sitten tehdään (OA)LC-pyramidiharjoitus kisakoolla ja päälle tempausta kevyehköllä kuulalla rennosti. Lopuksi oheistreeniä omalla keholla.
Facebook-tapahtuma

Sunnuntaina 1.10 kello 18.30
Laukaan Vehniän koululla vuorossa kahden kuulan treeni parin kanssa + oheisliikkeitä jaloille. Pareittain kannattaa olla kolme paria erikokoisia kuulia - yhdet/pari, kevyt, kisa ja raskas. Myös yhdellä kuulalla voi tehdä.
Facebook-tapahtuma

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Pitkää peruskuntosarjaa ja koko kehon kuntopiiriä parityöskentelynä

Sunnuntaina 24.9.17 klo 18.30 Vehniän koululla tehdään pitkää peruskuntosarjaa yhdellä tai kahdella kuulalla eri lajeja vaihdellen. Lisäksi tehdään koko kehon kuntopiiri pareittain.
Huomaa aloitusaika!

Facebook tapahtuma

maanantai 11. syyskuuta 2017

Sunnutai 17.9 treenataan Vehniän koululla klo 18.30-19.30 Tehdään testinosto haluamassasi lajissa ja kuntopiiri.

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Perjantaina pitkää sarjaa ja sunnuntaina kehonhuoltoa

Perjantaina  8.9. kello 18.00  Laukaan Valkolan NS-talolla treenataan kahdella kuulalla pitkä sarja eri lajeja vaihdellen (saman sarjan sisällä), yhdelläkin kuulalla voi tehdä. Pitkä kuntopiiri oheisena.
Facebook-tapahtuma

Sunnuntaina 10.9. kello 18.30 (HUOM aika!) Laukaan Vehniän koululla on fascia training kehonhuoltokerta. (Lihaskalvoketjujen anatomista kulkua ja toiminnallisuutta hyödyntäviä liikkuvuusharjoitteita). Ota rennot, lämpöiset vaatteet ja jumppa-alusta mukaan. Paljaat varpaat tai pitävät sukat ovat parhaat.

Facebook-tapahtuma

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Syyskuun startti työntöpyramidin ja 400-haasteen parissa

Perjantaina  1.9 kello 18.00  Laukaan Valkolan NS-talolla vuorossa työntöpyramidi, tempausta ja kuntopiiri. Työnnön voi tehdä yhdellä tai kahdella kuulalla. Varaudu hieman pidempään treeniin. Lämppä-, kevyt-, kisa- ja raskas kuula mukaan.

Facebook-tapahtuma

Sunnuntaina 3.9 kello 18.00 Laukaan Valkolan NS-talolla tehdään pitkästä aikaa 400 -haaste. Neljä kierrosta. Neljä liikettä: tempaus, kyykky, rive ja työntö. Toistoja kertyy yhteensä 400.

Facebook-tapahtuma

sunnuntai 20. elokuuta 2017

OALC / LC treeniä

Sunnuntaina 27.8.2017 Vehniän koululla tehdään OALC / LC treeni, jossa tarvitaan kolmea eri kuulakokoa. Lisäksi oheisharjoitteissa monipuolisesti keskivartaloa haastava kuntopiiri.

Facebook tapahtuma


lauantai 19. elokuuta 2017

Kuulatuuli ensimmäisissä puolimaratonin SM-kisoissa

Kuulatuulen Sari, Kiki, Saara, Ulla, Mervi ja Susanna tekivät historiaa ja osallistuivat ensimmäisiin kahvakuulaurheilun puolimaratonnoston SM-kisoihin!
 
Lue terveiset SKK:n sivuilta täältä

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Tempaustreeni ja virtuaaliliigavideointi halukkaille

Sunnuntaina 20.8 kello 18.00 Laukaan Vehniän koululla tehdään tempaustreeni ja halukkaille virtuaaliliigavideointi, loppuun vatsalihasharjoitteita.

Tempauslämmittelyyn kisakuula, -2 kg ja +2 kg. Ota mukaan myös jumppa-alusta ja tarvittaessa erillinen alusta kuulille lattian suojaksi. Ei sotketa mankulla koulun patjoja eikä naarmuteta lattiaa.

Facebook-tapahtuma 

sunnuntai 6. elokuuta 2017

OALC/LC -treeniä ja heat kuntopiiri

Sunnuntaina 13.8 kello 18.00
Laukaan Vehniän koululla treenataan OALC/LC -aikasarjojen sekä heat tyylin kuntopiirin parissa. Ota kevyt-, kisa- ja raskas kuula mukaan (tai tuplat, jos teet kahdella).

Ota mukaan myös jumppa-alusta ja tarvittaessa erillinen alusta kuulille lattian suojaksi. Ei sotketa mankulla koulun patjoja eikä naarmuteta lattiaa.

Facebook -tapahtuma

Suomen Cup Länsi-aluekarsintakisa

Valkolan nuorisoseurantalolla pidettiin lauantaina 5.8.2017 Kuulatuulen järjestämä Suomen Cup Länsi-aluekarsintakisa, joka oli avoin myös alueen ulkopuolisille osallistujille. Kilpailuun osallistui yhteensä 21 kilpailijaa kuudesta eri seurasta. Heistä aluekarsintaan osallistui 13.

Aluekarsinnassa kunkin sarjan kaksi parasta pääsi jatkoon Suomen Cupin finaalikilpailuun, joka pidetään 9.12.2017 Hyvinkäällä. Tarkemmat tulokset löytyvät täältä, mutta alla kooste sarjasijoituksista.

Kisassa tehtiin myös useita Suomen ennätyksiä. Ne löytyvät tarkemmin kisatietokannasta

Kaikki kisasta otetut erävideot löytyvät soittolistana täältä.

Päivityksen lopussa on vielä päivän tapahtumista ja tunnelmista kuvia, joiden myötä Kuulatuuli kiittää koko kisaväkeä ja toivottaa tervetulleeksi uudelleen!

Naiset Biathlon +63 kg

Aluemestaruus (finaalipaikat punaisella):
1. Niina Pelander, SKK, 654,75 pistettä
2. Kirsi Ahola, TahTi, 462,75 pistettä
3. Saara Salonen, SKK, 312 pistettä
4. Kirsi Hytönen, SKK, 216 pistettä

Sijoitus avoimessa sarjassa:
1. Niina Pelander, SKK, 654,75 pistettä
2. Heli Laine, SKK, 498,75 pistettä
3. Kirsi Ahola, TahTi, 462,75
4. Saara Salonen, SKK, 312 pistettä
5. Kirsi Hytönen, SKK, 216 pistettä

Naiset Biathlon -63 kg


Aluemestaruus (finaalipaikat punaisella):
1. Suvi Muittari, TahTi, 490,5 pistettä
2. Virpi Siidorov, TahTi, 367,5 pistettä

Naiset Tempaus +63 kg

Aluemestaruus (finaalipaikat punaisella):
1. Terhi Ahonen, KonnU, 459,68 pistettä
2. Niina Pelander, SKK, 398,25 pistettä
3. Kirsi Ahola, TahTi, 355,5 pistettä
4. Anneli Kuukkanen, KonnU, 306 pistettä
5. Saara Salonen, SKK, 236,25 pistettä
6. Kirsi Hytönen, SKK, 137,25 pistettä

Sijoitus avoimessa sarjassa:
1. Minna Lilja, KiurU, 513,76 pistettä
2. Terhi Ahonen, KonnU, 459,68 pistettä
3. Niina Pelander, SKK, 398,25 pistettä
4. Heli Laine, SKK, 380,25 pistettä
5. Kirsi Ahola, TahTi, 355,5 pistettä
6. Anneli Kuukkanen, KonnU, 306 pistettä
7. Saara Salonen, SKK, 236,25 pistettä
8. Kirsi Hytönen, SKK, 137,25 pistettä
 

Naiset Tempaus -63 kg


Aluemestaruus (finaalipaikat punaisella):
1. Suvi Muittari, TahTi, 319,5 pistettä
2. Virpi Siidorov, TahTi, 274,5 pistettä

Sijoitus avoimessa sarjassa:
1. Teija Rantanen, Ryhti, 351,52 pistettä
2. Suvi Muittari, TahTi, 319,5 pistettä
3. Virpi Siidorov, TahTi, 274,5 pistettä



Naiset Rinnalleveto-työntö +63 kg

Aluemestaruus (finaalipaikat punaisella):
1. Niina Pelander, SKK, 238,5 pistettä
2. Terhi Ollikainen, SKK, 113,79 pistettä

Sijoitus avoimessa sarjassa:
1. Niina Pelander, SKK, 238,5 pistettä
2. Mari Murto, Ryhti, 182,25 pistettä
3. Satu-Maria Kurki, Ryhti,177,75 pistettä
4. Jenni Kuosmanen, Ryhti, 148,5 pistettä
5. Terhi Ollikainen, SKK, 113,79 pistettä


Naiset Rinnalleveto-työntö -63 kg

Aluemestaruus (finaalipaikat punaisella):
1. Anneli Hokkanen, SKK, 157,5 pistettä

Sijoitus avoimessa sarjassa:
1. Anneli Hokkanen, SKK, 157,5 pistettä
2. Tanja Peltola, Ryhti, 114,75 pistettä


Miehet Biathlon +78 kg

Aluemestaruus (finaalipaikat punaisella):
1. Jani Sipponen, SKK, 1252,35 pistettä


Miehet Tempaus +78 kg

Aluemestaruus (finaalipaikat punaisella):
1. Jani Sipponen, SKK, 910,8 pistettä

Miehet Rinnalleveto-työntö +78 kg

Sijoitus avoimessa sarjassa:
1. Tuomo Tenhunen, LMU, 145,34 pistettä

Miehet Rinnalleveto-työntö -78 kg

Aluemestaruus (finaalipaikat punaisella):
1. Marko Savela, SKK, 179,14 pistettä
2. Tomi Koivisto, SKK, 169 pistettä



Kuvat: Kuulatuuli


 
 
 
   
 
 
 
 

perjantai 4. elokuuta 2017

Suomen Cup 2017 Länsi-karsintakilpailu

Lauantaina 5.8.2017 kello 11.30 alkaa Valkolan nuorisoseurantalolla Suomen Cup 2017 Länsi-aluekilpailu, jossa karsitaan kilpailijat Hyvinkäällä joulukuussa pidettävään finaaliin. Kisa on virallinen arvokisa ja mahdolliset painoluokkaennätykset kirjataan suomenennätyksiksi.

Kahvio palvelee koko kisojen ajan. Tule katsomaan, kannustamaan ja kahvittelemaan!

Jos vain yhteydet pelaa, niin tuloksia päivitetään kisan kuluessa tänne.

Kisan Facebook-tapahtumaan

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Heinäkuun päättää puolimarathon testinosto

Sunnuntaina 30.7 kello 18.00 
Laukaan Valkolan NS-talolla tehdään 30 minuutin testinosto haluamassasi lajissa ja kuulakoossa. Mukaan lämppäkuula ja kisakuula.

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Heinäkuu jatkuu tempauksella, mahdollisuus virtuaaliliigasuoritukseen!

Sunnuntaina 23.7.2017 klo 18.00 Laukaan Valkolan NS:n talolla tehdään
tempaustreeni ja halukkaille virtuaaliliigavideointi, loppuun vatsalihasharjoitteita. Tempauslämmittelyyn kisakuula, -2 kg ja +2 kg.

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Ulkotreeniä heinäkuun helteissä

Perjantaina 14.7.17 tehdään Valkolan nuorisoseurantalon pihassa tehokas ja monipuolinen kuntopiiritreeni. Mukaan tarvitset raskaan ja keskiraskaan kuulan sekä alustan. Ohjaajalla on myös matkassa alustoja, joita saa tarvittaessa lainata.

Facebook tapahtuma

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Porrastreeniä ja puolimaratonnostoja

Perjantaina 7.7.2017 kello 18.00 Tehdään tehokas porrastreeni Jyväskylän harjun portaissa! 
Kokoonnutaan Neron portaiden alapäähän. Tule mukaan!
Mukaan tarvitset vain sään mukaiset varusteet ja vesipullon.

Facebook tapahtuma


Sunnuntaina 9.7.2017 klo 18.00 Laukaan Valkolan NS:n talolla tehdään puolimaratonnosto valitsemassasi kuulakoossa ja - lajissa.

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Suomen Cupin läntinen osakilpailu Laukaassa 5.8.2017

 


Lauantaina 5.8.2017 Kuulatuuli järjestää SPNL kahvakuulaurheilun Suomen Cupin Länsi-Suomen ja Ahvenanmaan alueen osakilpailun Laukaassa, Valkolan nuorisoseurantalolla, Valkolantie 555. Kilpailu on arvokisa ja se toimii karsintana Suomen Cupin finaaliin, joka pidetään 9.12.2017 Hyvinkäällä.
Henkilön Anneli Hokkanen kuva.
Karttakuvat Wikipediasta

Ilmoittautuminen kisaan on avattu: 


Ilmoittautuminen päättyy 5.7.2017, jolloin myös osallistumismaksu ja lisenssi pitää olla maksettu.
Nyt kannattaa tulla matalan kynnyksen arvokisaan, kuulapainoja ja lajeja on runsaasti, 12 kg alkaen! 
Sarjajako, ohjeet osallistumismaksun maksamisesta ja lisätietoja:

http://www.kahvakuulaurheilu.net/2017/06/kilpailukutsu-suomen-cup-2017/


Koska kyseessä on arvokisa, tarvitset osallistuaksesi SPNL lisenssin:

http://painonnosto.fi/kilpailu/lisenssit



Lisätietoja lisenssiasioista antaa SPNL -toimisto.

Tuomariksi voi ilmoittautua täältä
Julkaisemme tarkempaa tietoa kisapäivän kulusta mm. FB -tapahtumaan. Huomaa, että aloitusajankohtaa voidaan muuttaa aikaisemmaksi, mikäli ilmoittautuneita tulee paljon.

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Heinäkuu käyntiin tempauksella

Sunnuntaina 2.7 kello 18.00 Laukaan Valkolan NS-talolla vuorossa tempauksen tekniikkaa, aikasarja ja loppuun kuntopiiri pareittain. Ota lämppäkuulan lisäksi kevyt-, kisa- ja raskas kuula mukaan. Kuntopiiriä varten tarvitset kaksi saman painoista kuulaa (kevyt tai kisa-2). Varaudu hieman pidempään treeniin.

Facebook -tapahtuma

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Työntö- ja tempaustreeniä sekä ulkoilua Kanavuoren luontopolulla

Perjantaina 16.6 kello 18.00 Laukaan Valkolan NS-talolla tehdään työntö- ja tempausaikasarjat sekä kuntopiiri. Ota lämppäkuulan lisäksi kevyt, kisa ja raskas kuula mukaan. Varaudu hieman pidempään treeniin.

Facebook-tapahtuma

Sunnuntaina 18.6 kello 18.00 Ulkoilua Kanavuoren luontopolulla. Nähdään Naissaaren parkkipaikalla klo 18 ja reippaillaan siitä kipuamaan Kanavuoren luontopolkua. Jumppaillaan matkalla vähän lisää.

Facebook-tapahtuma

perjantai 2. kesäkuuta 2017

Tempausta ja mahdollisuus virtuaaliliigasuoritukseen


Sunnuntaina 11.6. kello 18.00  Laukaan Valkolan NS-talolla tempaustreeni ja halukkaille virtuaaliliigavideointi, loppuun kuntopiiri. Tempauslämmittelyyn kisakuula, -2 kg ja +2 kg. Oheistreeniin kyykkykuula ja raskas kuula (kisa +4 kg) kahden käden heiluriin.