Hae tästä blogista

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Alkuvuoden kuulumisia

Pikkuruinen salikisa
Tammikuun viimeisenä päivänä pidettiin pikkuruinen salikisa Valkolassa. Moni ensikertalainen uskaltautui lavalle ja konkaritkin tekivät henkilökohtaisia ennätyksiä. Yhdessä tekemisen meininki oli vahva. Tästä on hyvä ponnistaa SM-kisojen järjestämistä ja niissä kisaamista kohti!

Salikisaporukan kuvasi Juhana Suhonen



Seuran leiripäivä
Lauantaina 15.2. vietettiin Suomen kahvakuula ry:n jäsenille tarkoitettua leiripäivää Laukaassa Vehniän koululla. Väkeä oli liikkeellä laajalta alueelta Keski-Suomesta sekä Tampereen paikallisosastosta. Joulukuussa julkaistu tapahtuma tulikin parissa vuorokaudessa täyteen.

Hakalanmäen Ryhdin Kalle Pyykkönen Hyvinkäältä tuli opettamaan, että tempaamisesta pitäisi jättää tempaiseminen pois. Parisen tuntia kului kuin siivillä tekniikkaa ja kämmennahkaa hienokseltaan hioen. Osallistujia oli haastavan paljon, mutta hyvin Kalle ehti kaikkien luona kierrellä vinkkejä antamassa. Tarkka tekniikkasilmä kun on, niin helpostihan homma silloin käy. Tempausosion päätteeksi huhkittiin kuntopiirikierrokset läpi ja venyteltiin päälle.

Vajaan tunnin evästauko käytettiin tarkasti hyväksi pitämällä samalla seuran yleiskokous. Nuijittiin asiat liikuntasalin lattiaan ja se oli siinä.

Lopuksi Kuulatuulen aktiivitreenaaja, shindo-ohjaaja Sari Anria, johdatti tempauksella kuritetut vartalot lempeisiin rentoutusvenytyksiin. Paikallinen väki on saanut aiemminkin nauttia Sarin pitämästä shindosta ja hänen napakasti avustamistaan venytyksistä, mutta nyt myös kauempaa tulevalla seuran väellä oli tilaisuus kokeilla, miltä tuntuu puhallella lihaskireyksiä ja samalla mielen harmituksia tiehensä.

Kiitos Kalle, Sari, Tampereen paikallisosasto, talkooporukka sekä kaikki osallistujat! Tavataan maaliskuussa taas Laukaassa: 29.3.2014 SM-kisoissa!

Kallen tempausopissa








Sarin shindo alkamassa




Shindon jälkeinen kaverikuva (yksi osallistuja puuttuu)